Yhtiön perustivat vuonna 1983 kaverukset Kaj Strandberg ja Timo Viljanen. Yhtiön alkuperäinen nimi olikin perustajiensa mukaan LVI-insinöörit Oy, Strandberg&Viljanen.
Ensimmäiset vuotensa yhtiön toimisto sijaitsi torin laidalla As.Oy Rojohoppessa. Hulppeat torimaisemat ja Ojalan lihapiirakat vaihtuivat vuonna 1986 kellaritilaan kuukkarin kupeessa, josta ponnistettiin maan pinnalle 2020 nykyiseen sijaintiin ”Karhukorttelissa”.
Yhtiölle perustettiin 90-luvulla haarakonttori Helsinkiin kun toisen perustajan tie johti pääkaupunkiseudulle. Parhaimmillaan kahdessa konttorissa oli henkilöstöä yhteensä kymmenisen henkeä, mutta laman ja lopulta eläköitymisten seurauksena töitä jatketaan ainoastaan Porissa kahden hengen voimin.
Matkan varrella yhtiön virallinen nimi muuttui nykyiseen muotoonsa: LVI-insinöörit Oy. Toiminta kuitenkin jatkuu yhä nykypäivänäkin samana kuin se perustamisestaan lähtien on ollut: LVI-suunnittelua sen kaikissa muodoissaan yksityisille, taloyhtiöille, teollisuuteen, kunnille ja valtiolle.